Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipominen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipominen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. elokuuta 2016

LIHAPIIRAKAT UUNISSA


Facebookin kokkailuryhmät.. olen niiden takia lihonut ainakin muutaman kilon. Toinen toistaan herkullisempia ohjeita, ja tietenkin ne rasvaisimmat ja epäterveellisimmät sieltä osuu silmään :)

Tällä kertaa innostuin tekemään lihapiirakoita. Olen kerran aikaisemmin tehnyt, mutta en kamalasti pidä öljyn kanssa läträämisestä, siksi kiinnostuin kun nämä olikin uunissa paistettavia. Pakkohan niitä oli kokeilla.

Alkuperäisen ohjeen löysin täältä , itse tein pienemmän satsin kun pakkaseen ei meinaa tällä hetkellä mahtua mitään ja olisi ärsyttävää tehdä 20 lihapiirakkaa jos ne ei omaan makuhermoon iskekään.

Minun kokeiluerä (tuli 8 lihapiirakkaa) :

2,5 dl täysmaitoa
vajaa 0.25 dl sokeria ja 0,5 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
6,5 dl vehnäjauhoja
50 g voisulaa

n 350  g jauhelihaa
1 iso sipuli
n 2 dl kypsää puuroriisiä
mausteita oman maun mukaan, mulla valkosipulia, paprikaa, chiliä, pippuria, lihaliemikuutio

kananmunaa sulkemiseen ja 75 grammaa sulatettua voita voiteluun

1. (Keitä riisi kypsäksi)
Aloita tekemällä taikina. Lämmitä maito 42 asteiseksi ja lisää joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Anna tekeytyä viitisen minuuttia. Lisää vähitellen vehnäjauhoja. Alustamisen loppuvaiheessa lisää voisula joukkoon. Laita taikina kohoamaan vesihauteeseen.

2. Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon pilkottu sipuli, pyörittele hetki pannulla.
Maustoin jo tässä vaiheessa jauhelihaa. Lisää kypsä riisi joukkoon ja lisää mausteita.

3. Jaa kohonnut taikina neljään osaan. Jaa osat vielä kahteen osaan (yhteensä 8 taikinapalloa).

4. Painele taikinapallot soikeiksi noin 0.5 cm paksuiksi ympyröiksi. Lisää toiselle puolelle pari-kolme ruokalusikallinen täytettä, sen jälkeen voitele kananmunalla reuna ja nosta toinen taikinapuoli täytteen päälle. Painele kiinni. Tee näin joka palalla.

5. Kypsennä uunin keskitasolla 220 asteessa noin 20 minuuttia. Voitele kypsän lihapiirakat voisulalla ja anna niiden levätä hetki, että pehmenevät.

Tarjoile esimerkiksi lenkkipalan, sinapin, ketsupin ja kurkkusalaatin kanssa.








 
Aion ehdottomasti tehdä uudestaan!

maanantai 1. elokuuta 2016

VOILEIPÄKAKKU

Yhtenä kauniin kesäkuisena päivänä muru täytti vuosia ja halusin yllättää häntä kakulla. Hän ei oikein perusta makeista tuotoksista joten päädyin voileipäkakkuun.
 
Äitini on voileipäkakkujen kuningatar joten en edes lähtenyt yrittämään niitä herkkuja mitä hän yleensä tekee. Piti keksiä joku muu mitä ei voinut suoraan verrata hänen tekeleisiin :D
 
Selailin varmaankin 20 erilaista vaihtoehtoa mutta en löytänyt suoraan mieleistä, niinpä yhdistelin ja sovelsin ja lopputulos oli erittäin herkullinen. Tätä täytyy tehdä toistekin!
 
Näitä tarvitset:
 
Iso paketti lempipaahtoleipää, minulla monivilja (reunat leikataan pois)
1 pkt ruohosipulituorejuusto
1 pkt katkaraputuorejuusto
2 prk creme fraichea
punainen paprika
sitruunamehua
1 ps isoja katkarapuja
pala savustettua kalaa, mulla loimulohta
nippu herneenversoja
nippu tilliä
Mustapippuria/sitruunapippuria
 
Täyte yksi:
Prk ruohosipulituorejuusto
Prk creme fraichea
Tillisilppua
Pippuria
 
Täyte 2:
Prk creme fraichea
Savukala pieneksi revittynä
Paprika pieneksi pilkottuna
 
Koristelu:
Prk katkaraputuorejuusto
Katkarapuja
Herneenversoja
Tillisilppua

 
Alkuasetelma, leivät kostutetaan vesi-sitruunamehuseoksella. Saa olla suht kosteata!

Täyte 1

Täyte 2




Tässä vaiheessa peitä kakku kelmulla ja laita esim tarjoitin päälle painoksi. Laita yöksi jääkaappiin.

Seuraavana päivänä levitä katkaraputuorejuusto ja koristele. Koristelussa vain mielikuvitus on rajana!


perjantai 11. maaliskuuta 2016

KOOKOSPALLOT

Luksusversio lapsuudenmuistoisista kookospalloista.. nams!

n 20 kpl

6 dl kaurahiutaleita
2 dl sokeria
1,5 dl kookoshiutaleita (jätä 0,5 dl hiutaleista odottamaan ja pyöritä valmiit pallerot niissä)
2 tl vaniljasokeria
3 rkl oboy kaakao
1,5 dl vispikermaa
150 g voita

Ota voi huoneenlämpöön ja anna sen pehmetä kunnolla.

Sekoita kuivat ainekset keskenään, kaurahiutaleet, kaakao, sokeri, vaniljasokeri sekä kookos.

Vatkaa kerma.

Sekoita kuivat ainekseet vatkattuun kermaan, kaada voi sekaan. Sekoita hetki niin että kaikki on tasaisesti sekaisin.

Laita jääkaappiin n 10 minutiksi.

Pyöritä taikinasta pieniä palleroita, pyöritä ne kookoshiutaleissa.

Kookospallot säilytetään jääkaapissa.









tiistai 16. helmikuuta 2016

MOKKAPALAT

Ystävänpäivän kunniaksi piti tietenkin väkertää syrämiä :)

Eli mokkaruudut tuli tehtyä. Ohje löytyy äidin kirjoittamana yläasteen kotitalouskirjasta ja erittäin hyvä ja varma ohje onkin.

4 kananmunaa
2,5 kkp sokeria

Munat ja sokerit vatkataan vaahdoksi.

150 g sulatettua margariinia
1 kkp maitoa 

Sekoitetaan muna-sokeri vaahtoon.

3,5 kkp vehväjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaota

Sekoita keskenään ja siivilöi nesteiden sekaan.

Levitä pellilla missä sulla on leivinpaperi ja paista uunin keskiosassa, 225 asteessa noin 15 minuuttia.
Anna pohjan jäähtyä.

Kuorrute

4 rkl sulatettua margariinia
4 rkl kylmää kahvia (/ 1 tl murukahvia ja 4 rkl kylmää vettä)
2 rkl kaakaota
2 tl vaniljasokeria
Tomusokeria niin paljon että kuorrutteesta tulee sopivan paksuista levitettäväksi

Nonparelleja/kookoshiutaleita

Levitä kuorrute kun pohja on jäähtynyt kokonaan, levittele nonparellit kun kuorrute on vielä märkää.
Itse tein siis ystävänpäivän kunniaksi sydämen muotoon nuo nonparellit, tein pahvista sydänmuotin jotta saisin palleroiset asettumaan oikeaan kohtaan. Hirveetä näpräämistä mutta ihan hauskat niistä tuli.



perjantai 12. helmikuuta 2016

PIZZAAAAA.

Itsetehty pitsa, mikäs sen parempaa.


Pohja:

1 ps kuivahiivaa
3,5 dl n 40 asteista vettä
1,5 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
n 9 dl vehväjauhoja

Kaikki sekaisin monitoimikoneessa tai sekoita käsin. Vaivaa tai anna koneen vaivata hetkisen jotta taikinapallosta tullee kimmoisa.

Anna nousta vedottomassa paikassa keittiöpyyhkeen alla kaksinkertaiseksi.

Tee taikinasta kolme pienempää palleroa.

Vaivaa ja taputtele/ kauli palleoisista ohuita pohjia. Tuosta taikinasta saa 3 isoa pellillistä.





Sivele pohja ölyllä ( auttaa ettei pohja ime nesteitä täytteistä! Eli pohjasta tulee rapeampaa.


Tässä toinen kikka millä saa apean pohjan, en tiedä toimiiko sinäänsä mutta akastan juustoa joten ei tämä pahastakaan ole :D Eli levitä pieni määä juustoa öljyn päälle.


Levitä paseerattua tomaattia/ tomaattimurskaa/ pitsakastiketta ja mausteita


Sitten täytteiden vuoro. Tällä kertaa itse käytin paistettua pekonia, paistettuja kanansuikalaita, punaista paprikaa kuutioina sekä mozzarellajuustoa. Päälle kahta eri juustoraastetta. NAM!


Paistoin uunin yläosassa n 275 asteessa kunnes juusto oli kauniin ruskea ja reunat saaneet vähän väriä, riippuen uunista mutta n 10-15 min.

torstai 14. tammikuuta 2016

CHORIZONYYTIT

Seurapeliviikonloppu lähestyi ja ajattelin tehdä pientä suolaista purtavaa. Sain pitkän selailun jälkeen valikoitua kolme juttua; venäläinen salaatti, chorizonyytit ja lihapasteijat.

Tässä esittelen chorizonyytit. Ne oli aivan hullun bhyviä ja tulen ehdottomasti tekemään jatkossakin. Oli hieman vaivallollista tehdä itse nyytit, ensi kerralla teen sen ehkä piirakan muodossa.

Ohje täältä







tiistai 15. joulukuuta 2015


TAIVAALLINEN BOUNTYMUTAKAKKU




Löysin seuraavan ohjeen ruotsalaiselta leivontalehden kotisivulta (linkin takaa löytyy ruotsinkielinen ohje!) ja kookoksen, mutakakun ja suklaan ystävänä tämä pääsi heti must- listan kärkeen.



Palaan taivaasta tarvitset:


Mutakakku

150 g voita
3 dl sokeria
3 kananmunaa
3/4 dl tummaa kaakaota
ripaus suolaa
2 tl vaniljasokeria
2 dl vehnäjauhoja

Kookostäyte

200 g kookoshiutaleita (säästä pari ruokalusikallista koristeluun!)
1 prk kondensoitua maitoa

Suklaakuorrute

200 g tummaa suklaata
2 tl öljyä

Tee näin:

1. Laita uuni päälle, 180 astetta. Sulata voi. Lisää loput mutakakun aineksista ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.


2. Kaada taikina voideltuun vuokaan (irtoreunallinen), 23-24 cm halkaisijaltaan.


3. Paista kakku uunin keskiosassa n 20-30 min, riippuen miten mutaisan haluat siitä. Itse paistoin n 20 minuuttia ja oli ihanan löysä keskusta. Anna jäähtyä vuoassa.

4. Kookostäyte: Sekoita kookoshiutaleet ja kondensoitu maito keskenään kulhossa.
5. Levitä kookostäyte jäähtyneelle mutakakulle.
6. Levitä sitten sulanut suklaa kookoskerroksen päälle. Ripottele kookoshiutaleita koristeeksi ja anna suklaan jämähtää.










 AAH! Oli siis niiiiiiin hyvää. Tästä tuli uusi vakiomakea kyllä, ehdottomasti!




keskiviikko 18. marraskuuta 2015

PIZZERILLA
 
 
Fagervikin kahvilassa maistoin kesällä kahvilan pitäjän tekemää pizzerillaa.. voi kuinka hyvää!
 
Tästä innostuneena halusin tehdä itsekin ja tein oman versiooni pakastealtaan valmiiseen lehtitaikinaan (kahvilassa taikinakin on todennäköisesti itsetehty niinkuin kaikki siellä myytävät herkut) kun laiskotutti.
 
Täytteeksi vaikoitui minun aika vakio luottotäyte, palvikinkku, purjo, keltainen paprika, valkosipulijauhe, juustoraaste, oregano.
 
Eli isolle lehtitaikinalevylle levitin ensin ketsuppia, sitten täytettä. Pyörittelin levystä rullan, vähän niin kuin kääretorttua pyörittelisi.
 
Leikkasin rullasta noin puolitoista-pari senttisiä siivuja mitkä laitoin pellille ja juustoraastetta päälle.
 
Uuniin 225 asteeseen lämpöön kunnes taikina ja juusto on saanut kauniin värin.
 
Nämä hävisivät pelliltä niin nopeasti ettei tarvinnut miettiä mihin astiaan niitä laittaa :)