Sivut

keskiviikko 31. elokuuta 2016

KUIVATUT TOMAATIT


En pidä valmiista aurinkokuivatuista tomaateista, ajattelin siis tehdä oman version.

Ostin kirsikkatomaatteja koska ovat makeampia kuin normaalit tomaatit.
Ostin erivärisiä, koska.. koska... no koska halusin :D

Näihin tarvitset:

lasipurkin kannella
oliiviöljyä
n 500 g kirsikkatomaatteja
yrttejä, itsellä oli timjamia, oreganoa, ruohosipulia
valkosipulia yksi kynsi

Kuivata kirsikkatomaatit kuivurissa tai uunissa (itse kuivatin tällä kertaa uunissa, pieni lämpö ja luukku vähän auki jotta kosteus pääsee poistumaan) kunnes ovat "puolikuivia", sillei että ovat vielä vähän pehmeitä.

Kuumenna myös purkki ja kansi uunissa jotta pöpöt kuolevat.

Kaada tomaatit ja yrtit purkkiin ja öljyä perään. Säilytä jääkaapissa.




 

sunnuntai 28. elokuuta 2016

LIHAPIIRAKAT UUNISSA


Facebookin kokkailuryhmät.. olen niiden takia lihonut ainakin muutaman kilon. Toinen toistaan herkullisempia ohjeita, ja tietenkin ne rasvaisimmat ja epäterveellisimmät sieltä osuu silmään :)

Tällä kertaa innostuin tekemään lihapiirakoita. Olen kerran aikaisemmin tehnyt, mutta en kamalasti pidä öljyn kanssa läträämisestä, siksi kiinnostuin kun nämä olikin uunissa paistettavia. Pakkohan niitä oli kokeilla.

Alkuperäisen ohjeen löysin täältä , itse tein pienemmän satsin kun pakkaseen ei meinaa tällä hetkellä mahtua mitään ja olisi ärsyttävää tehdä 20 lihapiirakkaa jos ne ei omaan makuhermoon iskekään.

Minun kokeiluerä (tuli 8 lihapiirakkaa) :

2,5 dl täysmaitoa
vajaa 0.25 dl sokeria ja 0,5 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
6,5 dl vehnäjauhoja
50 g voisulaa

n 350  g jauhelihaa
1 iso sipuli
n 2 dl kypsää puuroriisiä
mausteita oman maun mukaan, mulla valkosipulia, paprikaa, chiliä, pippuria, lihaliemikuutio

kananmunaa sulkemiseen ja 75 grammaa sulatettua voita voiteluun

1. (Keitä riisi kypsäksi)
Aloita tekemällä taikina. Lämmitä maito 42 asteiseksi ja lisää joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Anna tekeytyä viitisen minuuttia. Lisää vähitellen vehnäjauhoja. Alustamisen loppuvaiheessa lisää voisula joukkoon. Laita taikina kohoamaan vesihauteeseen.

2. Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon pilkottu sipuli, pyörittele hetki pannulla.
Maustoin jo tässä vaiheessa jauhelihaa. Lisää kypsä riisi joukkoon ja lisää mausteita.

3. Jaa kohonnut taikina neljään osaan. Jaa osat vielä kahteen osaan (yhteensä 8 taikinapalloa).

4. Painele taikinapallot soikeiksi noin 0.5 cm paksuiksi ympyröiksi. Lisää toiselle puolelle pari-kolme ruokalusikallinen täytettä, sen jälkeen voitele kananmunalla reuna ja nosta toinen taikinapuoli täytteen päälle. Painele kiinni. Tee näin joka palalla.

5. Kypsennä uunin keskitasolla 220 asteessa noin 20 minuuttia. Voitele kypsän lihapiirakat voisulalla ja anna niiden levätä hetki, että pehmenevät.

Tarjoile esimerkiksi lenkkipalan, sinapin, ketsupin ja kurkkusalaatin kanssa.








 
Aion ehdottomasti tehdä uudestaan!

perjantai 26. elokuuta 2016

KANTARELLIPEKONIPIIRAKKA

 
Kantarelli, keltavahvero, metsän kulta... rakkaalla lapsella on monta nimeä. Pari vuotta sitten vihasin sieniä, nykyään voisin tunkea niitä joka ruokaan. Näin se maku muuttuu :)
 
Muuton jälkeen en ole tietoinen sienipaikoista joten nämä on poimittu ihan vaan Prisman vihannesosastolta. Ukko lähti veljensä kanssa kattomaan jalkapallopeliä ja ajattelin herkutella sienillä kun tuo toinen osapuoli ei niistä oikein välitä. Jääkaapista löytyi toinen herkku, pekoni, eli ajattelin yhdistää kaksi ihanuutta yhdeksi: kantarellipekonipiirakaksi.
 
Näin teet pohjan:
 
150g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
 2 rkl vettä
 
1. Sekoita suola jauhoihin
2. Nypi voit jauhoihin murumaiseksi seokseksi. Sekoitat siis nämä yhteen nyppimällä sormenpäillä.
3. Lisää vesi ja vaivaa taikina nopeasti.
4. Painele taikina piirakkavuokaan (muista jättää reunat!)
5. Laita piirakkavuoka pakkaseen (reunat eivät lässähdä yhtä helposti paistettaessa jos ovat jäässä).
6. Käännä uuni 200 asteelle.
7. Kun uuni on lämmennyt ota piirakka pakkasesta ja esipaista se noin 10 minuuttia.
 
Kun esipaistat pohjan, tee täyte.
 
Näitä tarvitset täytteeseen:
 
litra kantarelleja
hieman voita paistamiseen
1 pkt pekonia
1 sipuli pieneksi pilkottuna
2 dl kermaa
2 kananmunaa
n 150 g juustoraastetta
mustapippuria
 
1. Pilko pekonit pieneksi ja paista ne rapeaksi.
2. Ota pekonit pannulta ja laita talouspaperin päälle jotta ylimääräinen rasva jää paperiin.
3. Paista repimällä pienennetyt kantarellit pekonirasvassa (jos on liian vähän lisää voita, mä lisäsin voita joka tapauksessa xD)
4. Paista sipulit.
5. Kaada paistetut pekonit ja kantarellit takaisin sipulien joukkoon ja sekoita.
6. Kaada koko seos pohjan päälle.
7. Sekoita kerma, kananmunat ja mustapippurin keskenään.
8. Kaada sienipekoniseoksen päälle.
9. Ripottele juustoraasteet pinnalle.
10. Paista n 20 min foliolla peitettynä minkä jälkeen poista folio ja paista vielä 15-20 min kunnes reunat ja juusto on kauniin kullanruskeat.
 
Anna seistä hetki ennen nauttimista.
 




 


Oli niin hyvää ettei se kyllä tuohon yhteen palaan jäänyt... XD

tiistai 23. elokuuta 2016

TÄYTETTY PATONKI

 
Subwayn täytetyt patongit.. omnom! Mutta jos sinulla ei ole Subway lähellä pitää sinun tehdä patongit itse. Tässä yksi tapa.
 
Näihin tarvitset:
 
1 patonki (mulla oli Rainbown esipaistetut patongit 2 pak.)
3-4 siivua paistettua pekonia
n 150 grammaa revittyä kalkkunaa (tai mitä tahansa proteiinia haluatkaan käyttää, paistettua kanaa, kinkkua, paahtopaistia, kananmunaa, tofua...)
1 tomaatti siivuina
lempimajoneesiasi
kurkunpätkä siivuina
4-5 juustosiivua
 

 
Täytä patongit.
 




 

 
 
Kääri täytetty patonki voi-/ leivinpaperiin ja leikkaa keskeltä kahtia.
 

 
Nämä ovat myös erinomaisia eväiksi esim. piknikille. Silloin tosin kannattaa ehkä pitäytyä majoneesilla läträämiseltä ja käyttää kostuttamiseen esim. hyvää oliiviöljyä tms.

lauantai 20. elokuuta 2016

ITSETEHDYT BROILERPYÖRYKÄT

Olen tykästynyt broilerin jauhelihaan ja teenkin siitä usein erilaisia ruokia. Tänään aivot oli narikassa ja tuli tehtyä yksinkertaisesti broilerpyöryköitä. Näihin voi laittaa vaikka mitä mausteita ja sillä tavalla saada niihin variaatiota.
 

Näitä tarvitset:

 
400 g broilerin jauhelihaa
1 prk tomaattimurskaa (itse suosin Muttia)
1 dl kermaa
1 liemikuutio
1/2 sipuli pieneksi pilkottuna
1 valkosipulinkynsi puserrettuna
mausteita oman maun mukaan (minulla chiliä, valkosipulijauhetta, timjamia, mustapippuria)
 
lisukkeeksi esim. jasminriisiä niin kuin tässä tapauksessa.

 
 

1. sekoita broilerin jauheliha sipulin ja valkosipulin kanssa massaksi.


2. Pyörittele massasta pieniä palleroita ja paista pullat kuumalla pannulla (yleensä käytän voita, nyt käytin öljyä)


3. Pienennä levy kolmoselle ja kaada tomaattimurskat ja kermat pullien joukkoon.
4. Lisää liemikuutio ja mausteita (lisäsin valkosipulijauhetta, mustapippuria ja timjamia)
5. Anna hiljalleen kiehua kannen alla sillä aikaa kun keität riisit.

 

 

keskiviikko 17. elokuuta 2016

PIKKULEIPIÄ DUMLESISUKSELLA


Tiedätte varmaan sen tunteen kun tekee aivan mahottoman hirveästi kamalasti mieleen jotain makeaa? Itsellä tämä tunne tulee aika harvoin, onneksi, mutta kun se iskee niin se iskee voimakkaana...

Törmäsin tähän ohjeeseen facebookin kautta, täällä sijaitsee alkuperäinen ruotsinkielinen ohje.

Näitä tarvitset:


100 g voita
1,25 dl sokeria
1 kananmuna
3,75 dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
20 Dumlakarkkia


1. Uuni 175 asteeseen.
2. Vatkaa sulatettu, vähän jäähdytetty voi ja sokeri ilmavaksi.
3. Sekoita kananmuna joukkoon.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kaada ne voi-sokeri-muna-seokseen.
5. Sekoita

 
6. Muotoile lusikoiden avulla pieniä palleroita minkä keskellä on Dumlekarkki.


Pikkuleivät leviävät paistettaessa joten jätä tilaa ympärille.


7. Anna jäähtyä pellillä.


NAUTI! :)
 

maanantai 15. elokuuta 2016

PIIRAKKASUKKAKISAN VOITTAJA...

...on KLAARA! Onneksi olkoon :)

NAKKIMUUSILAATIKKO

Joskus tulee päiviä kun kaapit huutavat tyhjyyttään ja kauppaan on ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa.. xD saada lähdettyä.. nyt oli sellainen päivä.
 
Kaapista löytyi nakkeja ja kuivakaapista perunamuusijauhetta mistä piti tulla rieskoja. Sipulia ja juustoa löytyi myös. Siitä sitten piti saada jotain ruokaa aikaiseksi. Siitä syntyi nakkimuusilaatikko.
 
Tarvitset:
 
10 nakkia
2 pussia perunamuusijauhetta (niistä tuli 1 litra valmista muusia)
1 sipuli
juustokäntty pakkasesta sekä 10 siivua juustoa, itsellä oli oltermannia
paprikajauhetta
(kiekko maustevoita ( maustevoin ohje löytyy täältä ) )
 
Pilkoin sipulin ja nakit ja paistoin pannussa kunnes oli saanut vähän väriä.
Kiehautin litran verran vettä ja kun kiehui otin levyltä ja vispasin kaksi pussia perunamuusijauhoja siihen. Lisäsin myös kiekon aikaisemmin tehtyä maustevoita.
 
Muusi, nakit ja sipulit vuokaan ja sekaisin, Muutama juustokäntty pakkasesta paloiksi ja sekaan. Sekoitus.
 
Paprikajauhetta ja juustosiivuja päälle.
 
225 asteiseen uuniin kunnes juusto on saanut väriä, n 15 min.
 
Oli yllättävän hyvää ja upposikin syöjille erinomaisesti.
 
3 H:n ruoka, Helppoa, Halpaa ja Hyvää :)
 
 
 
 





sunnuntai 14. elokuuta 2016

perjantai 12. elokuuta 2016

LIHAPULLAVUOKA

* * * VIELÄ VOIT OSALLISTUA PIIRAKKASUKKAKISAAN !! * * *

Ensin syötiin mozzarellatäytteisiä lihapullia (ohje löytyy täältä), seuraavana päivänä syötiin loput kastikkeet ja pullat pastan kera vuokamuodossa. Yhtä hyvää kuin eilenkin :)


1. Keitä pasta pussin ohjeen mukaan, voit valita minkä muotoista haluat.
2. Valuta pasta ja laita se vuoan pohjalle.


3. Lisää eiliseltä jääneet lihapullat ja tomaattikastike pastan päälle.


4. Revi vielä mozzarellapallosta mozzarellaa päälle.


 

5. Paista uunissa, uunissa 225 asteessa kunnes juusto on sulanut. Kaikki on jo kypsää joten ei tarvitse kauan pitää, sen verran että lämpenee ja juusto sulaa siinä samalla sopivasti.



keskiviikko 10. elokuuta 2016

RULLAKEBAB

* * * VIELÄ VOIT OSALLISTUA PIIRAKKASUKKAKISAAN !! * * *
 
Olen aikaisemmin tehnyt pitakebabia, kebabia ranskalaisten ja riisin kanssa, nyt oli vuorossa kokeilla tehdä rullakebabia.
 
Kebabi on tehty tällä aikaisemmin käyttämälläni ja hyväksi todetulla ohjeella.
 
Rullataikinan ohjeen löysin täältä .
 
Kastikkeena käytin lemppariani, Korv Görans kebabkastiketta.

 
Pohjaan tarvitset:
 
2 dl vettä
4 dl vehnäjauhoja (alkuperäisessä ohjeessa oli 3 dl vehnä- ja 1 dl ohrajauhoja)
2 rkl oliiviöljyä
1 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa

1. Lämmitä uuni 225 asteeseen.
2. Mittaa kädenlämpöinen vesi kulhoon ja sekoita kuivahiiva, suola ja öljy siihen.
3. Leivo taikinasta kaksi pyöreää pitsapohjan näköistä pohjaa (taikinan ei tarvitse antaa kohota).
4. Levitä pohjalle kauttaaltaan kebabkastiketta, lisää kebabliha ja päälle juustoraastetta.
5. Paista n 8 minuuttia.
6. Ota uunista ja lisää kastiketta, salaattia, tomaattia, kurkkua, sipulia (jalopenoja, suolakurkkuua tms.)
7. Pyöräytä rullaksi.

Jos haluat voit ripotella juustoraastetta vielä rullan päällekin.







Oli omaan suuhun parempaa kuin pizzeriassa. Nam!