Sivut

torstai 29. syyskuuta 2016

HOLLANDAISEKASTIKE, sen juoksettuminen ja pelastaminen

Hollandaisekastike on aina ollut yksi minun lemppareistani ja mikä parasta, sallittu kuurinkin aikana :)
 
 
Tarvitset:
 
150 g suolatonta voita
3 kananmunankeltuaista (4 jos tarvitsee pelastuksen)
2 rkl sitruunamehua
valkopippuria
2-3 rkl vettä (enemmän jos tarvitsee pelastuksen)
(normitilanteessa lisäisin myös suolaa tähän kastikkeeseen)
 
 
Sulata voi ja anna jäähtyä hieman.
 
Sekoita kananmunankeltuaiset, sitruunamehu, vesi ja valkopippuri keskenään.
 
Laita keltuaisseos vesihauteeseen ja vatkaa reippaasti.
 
Kaada hitaasti sulaneen voin keltuaisseoksen sekaan ja vatkaa samalla VIMMATUSTI.
 
 
 
...Ja nythän mulla kävi niin että kastike juoksettui.. AAPUVA!
 
 
Yksi uusi munankeltuainen uuteen kattilaan, ruokalusikallinen juoksettunutta kastiketta sekaan ja vatkaus. Lisäile ruokalusikallisen juoksettunutta kastiketta aina kun edelliset on vatkattu sileäksi.
 
 
Ja voila! Kastike pelastettu. Lämmitä varovasti ettei juoksetu uudestaan :)
 
 
 

 
 


perjantai 23. syyskuuta 2016

KUKKAKAALIPOHJAINEN PIZZA ja valkosipulinen voimajoneesi

Hieman terveellisempi vaihtoehto pitsalle.
 
Jos ei olisi kuuri menossa niin lisäisin tomaattimurskaa pohjalle, ja JUUSTOA tietenkin. Tämmöisenä se muistutti ehkä enemmän piirakkaa, varsinkin kun oregano unohtui kauppaan, mutta hyvää se oli silti. Upposi jopa tuolle toiselle puoliskolle (tosin en ole vieläkään kertonut että pohja oli kukkakaalista xD)
 
Näitä tarvitset:
 
n 400 g kukkakaalia
2 kananmunaa
400 g naudan paistijauhelihaa
200 g tiikerirapuja (tai muita suolattomia katkarapuja)
1 pieni paprika
rucolaa
valkosipulijauhetta
paprikamaustetta
mustapippuria
 
valkosipuliseen voimajoneesiin tarvitset:
 
2 kananmunaa
n 100 g suolatonta voita
n rkl sitruunamehua
1 tl valkopippuria
1 rkl valkosipulijauhetta
 
Näin teet voimajoneesin:
 
Sulata 100 g voita ja anna jäähtyä.
Riko kaksi kananmunaa kippoon ja ota sauvasekoitin esille.
Käynnistä sauvasekoitin kananmunien joukossa, pidä paikallaan ja kaada hitaasti voisulan sekaan. Käytä sauvasekoitinta vähän aikaa kunnes alkaa hieman paksuuntumaan.
Lisää sitruunamehua, valkopippuria ja valkosipulijauhetta ja sekoita. Voila!

 

1. Raasta kukkakaali pieneksi muruksi.


2. Lisää kaksi kananmunaa ja sekoita. Lisää myös valkosipulijauhetta ja sekoita tasaiseksi massaksi.


3. Levitä kukkakaalimunaseos pellille ja muotoile lusikan avulla esim. ympyräksi. Paista 200 asteisessa uunissa n 20 min, kunnes on saanut hieman väriä ja on jähmettynyt.

 
 
4. Paista tiikeriravut jos ne on raakoja versioita voissa, pirskauta sitruunanmehua päälle.
5. Paista jauheliha runsaassa voissa. Lisää valkosipulijauhetta, paprikamaustetta ja mustapippuria.
 


6. Pilko paprika ja lisää paprika, jauhelihat ja ravut pohjan päälle. Käytä vielä uunissa jotta paprika lämpiää, muut ovat jo kypsiä.


7. Ota pitsa uunista, leikkaa paloiksi, laita voimajoneesia päälle ja lopuksi rucolaa.


 

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

UUNISSA PAAHDETTU PARSAKAALI

Ojojojojojojojoj.. Niin helppoa, niin yksinkertaista... NIIIIIIN HYVÄÄ!
 
Sopii kaiken kanssa tai ihan pelkistään.
 
Pieni parsakaali sopiviksi suunpaloiksi.
Pilko valkosipulinkynsi ohkaisiksi siivuiksi.
 
Laitta molemmat kulhoon ja kaada öljyä perään, sen verran että kaikki parsakaalit pääsee kosketukseen öljyn kanssa.
 
Itsellä ei ollut aikaa antaa maustua vaan heitin suoraan pellille, maha kurni sen verran.
 
200 astetta ja noin 20 minuuttia, kunnes parsakaalit oli saanut hieman väriä ja olivat pehmenneet sopivasti.
 
Kun päätyivät lautaselle tursautin vielä muutaman tipan sitruunamehua päälle. Söin kanan kanssa.
 


lauantai 17. syyskuuta 2016

HIUSTENLEIKKUU EI MIELLYTÄ, PITÄÄ ÄKKIÄ SAADA PIPO!!

Sellaisen viestin sain kaveriltani ja pitäähän hädässä olevaa kaveria auttaa !

Tästä Novitan ohjeesta otin mallia ja tein alun. Sopivan matkan päästä siirryin neulomaan sileää neuletta koska kyseisen pipon kanssa oli kiirettä. En tähän hätään löytänyt tarpeeksi isot puikot, joten olisi ollut ikuisuusrojekti neuloa pitsiä 3,5 puikoilla xD

Lankana on uuden pipon omistan tuomaa "jotain lankaa Turkista" hih.. sopi erinomaisesti tähän kesäpipoon. Toivottavasti mahtui "isopään" päähän :DD

Siitä tuli seuraavanlainen...




keskiviikko 14. syyskuuta 2016

BROILERIN PIHVIT

Näitä tarvitset:
 
800 g broilerin jauhelihaa
ruohosipulinippu
punainen chili
mustapippurirouhetta
 
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja muotoile 10 yhtä suurta pullaa mitä painelet pihveiksi.
Paista voissa kunnes nätti väri ja pienennä levyn lämpöä jotta ehtivät kypsyä.
 
 






Sopii erittäin hyvin maustevoin kanssa missä samoja makuja kuin pihveissä. Jos ei kuuraile voi syödä esim riisin tai perunan kanssa.

maanantai 12. syyskuuta 2016

HUIPPUHYVÄMEUSTEVOI

Tein kerran jo aikaisemmin maustevoin joka mielestäni oli hyvä, mutta nyt, oih, tämä kiilasi kärkeen.


Tarvitset:

Lidlin luomusuolaton voi, puoli pakettia (hieman lämmenneenä jotta sitä voi sekoittaa mausteisiin)
puoli nippu ruohosipulia pieneksi pilkottuna
puoli punainen chili pieneksi pilkottu (ilman siemeniä)
kaksi valkosipulinkynttä murskattuna/jauhettua valkosipulia 2 rkl

Kaikki sekaisin ja muotoile pötkyläksi elmukelmun avulla. Säilytä pakastimessa tai jääkaapissa.




perjantai 9. syyskuuta 2016

PARAS PITSAPOHJA JÄI KAKKOSEKSI. TÄMÄ VEI KIRKKAASTI VOITON!

 
Siinä ohje lyhkäisyydessään. Ja erinoimaisuudessaan. Suoraan napattu facebookin kommenteista.
 
 
400 g jauhoja
1/2 tl suolaa
3 rkl oliiviöljyä
20 g hiivaa
270 ml kädenlämpöistä vettä
 
Sekoita aineet keskenään ja vaivaa, joko käsin tai koneella, taikinaa kunnes se on kimmoisa pallo. Anna kohota vedottomassa paikassa 1- 2 tuntia.
 
Paista 250-300 asteisessa uunissa n 10-15 min.
 
Toisessa on täytteinä tuoreita herkkusieniä, ilmakuivattua kinkkua ja mozzarellaa, toiselle puoliskolleni sienien tilalla tuoretta tomaattia koska hän ei ymmärrä sienien ihanuuden ;)





Reunoihin tuli pitserioista tuttuja ilmakuplia ja pohja oli mahtavan rapea. Vei voiton kirkkaasti kaikista kokeilemista pitsapohjista, ja niitä onkin tullut kokeiltua muutamia :D

Pitsassa vähemmän on mielestäni enemmän. Mättöpitsa on erikseen.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

PIIRAKKASUKAN ARVONNAN SUKAT LÄHETETTY VOITAJALLE, KLAARALLE! ONNEA VIELÄ KERRAN!! :)
 


maanantai 5. syyskuuta 2016

PASTA TÄYNNÄ MAKUJA


Teki mieli joku maukas, täynnä makua oleva pasta. Siitä tuli mainio! Siitä tuli seuraavanlainen.
 
Näitä tarvitset:
 
400g pastaa, mulla oli penneä
puolikas purkki fetaa mausteöljyssä
3 ruokalusikallista itsekuivattuja tomaatteja (ohje löytyy aikaisemmassa postauksessa, täällä!)
pkt ilmakuivattua kinkkua
kourallinen tuoreita kirsikkatomaattia
1 sipuli
puolikas punainen chili siemeineen
 
annoksen päälle rucolaa, parmesaania ja rapeaksi paistettuja ilmakuivatun kinkun palasia
 



1. Keitä pasta pussin ohjeen mukaisesti, jätä aldenteksi.
2. Paista sipuli ja chilit miedolla lämmöllä voissa.
3. Paista myös muutama palanen ilmakuivattua kinkkua koristeeksi.
4. Kun pasta on valmis valuta sitä lävikössä ja kaada pannuun.
5. Kaada kuivatut tomaatit öljyineen ja fetat mausteöljyineen pastan sekaan.
6. Pilko ilmakuivattu kinkku palasiksi ja lisää se pastan joukkoon.
7. Pilko tuoreet kirsikkatomaatit ja lisää nekin.
8. Pyörittele hetken pannulla jotta kaikki lämpiää ja kaada lautaselle.
9. Koristele rapeilla ilmakuivatuilla kinkunpaloilla, rucolalla ja parmesaanilla.



OMNOM!

lauantai 3. syyskuuta 2016

PANNUPIHVI

Jääkaapissa paketti jauhelihaa, mitä tekisi? Ei sitä ainaista jauhelihakastiketta. Pihvejä, joo. En jaksa pyöritellä pihvejä.. hmm.. pannupihvi, JOO!
 
 
Näitä tarvitset:
 
400 g jauhelihaa
1 iso sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 punainen chili
70 g pieneksi pilkottua pekonia
mustapippuria
1 kananmuna
2 rkl korppujauhoja
2 dl kermaa
2 lihaliemikuutiota
Öljyä ja voita paistamiseen
 
1. Paista pieneksi pilkottu sipuli, valkosipuli, chili ja pekoni pienellä lämmöllä tilkassa öljyä n 10 min.
2. Vaivaa jauheliha hetken jotta saat siihen vähän sitkoa.
3. Lisää paistetut ainekset ja mustapippuri jauhelihaan ja sekoita lisää.
4. Lisää korppujauhot ja kananmuna ja sekoita tasaiseksi massaksi.
5. Muotoile yksi iso pihvi, noin 1-2 cm paksu ja paista voissa.
6. Käännä pihvi ja paista toiselta puolelta.
7. Lisää kerma ja lihaliemikuutiot ja anna muhia kunnes lihaliemikuutiot on sulanut.
 
Keitetyt perunat tai muusi sopisi tähän erinomaisesti, omasta jääkaapista ei tosin löytynyt pottuja joten jouduin tyytymään pastaan. Hyvin meni niinkin :)
 


Minulla pihvi vähän hajoili käännettäessä...