Sivut

torstai 29. syyskuuta 2016

HOLLANDAISEKASTIKE, sen juoksettuminen ja pelastaminen

Hollandaisekastike on aina ollut yksi minun lemppareistani ja mikä parasta, sallittu kuurinkin aikana :)
 
 
Tarvitset:
 
150 g suolatonta voita
3 kananmunankeltuaista (4 jos tarvitsee pelastuksen)
2 rkl sitruunamehua
valkopippuria
2-3 rkl vettä (enemmän jos tarvitsee pelastuksen)
(normitilanteessa lisäisin myös suolaa tähän kastikkeeseen)
 
 
Sulata voi ja anna jäähtyä hieman.
 
Sekoita kananmunankeltuaiset, sitruunamehu, vesi ja valkopippuri keskenään.
 
Laita keltuaisseos vesihauteeseen ja vatkaa reippaasti.
 
Kaada hitaasti sulaneen voin keltuaisseoksen sekaan ja vatkaa samalla VIMMATUSTI.
 
 
 
...Ja nythän mulla kävi niin että kastike juoksettui.. AAPUVA!
 
 
Yksi uusi munankeltuainen uuteen kattilaan, ruokalusikallinen juoksettunutta kastiketta sekaan ja vatkaus. Lisäile ruokalusikallisen juoksettunutta kastiketta aina kun edelliset on vatkattu sileäksi.
 
 
Ja voila! Kastike pelastettu. Lämmitä varovasti ettei juoksetu uudestaan :)
 
 
 

 
 


1 kommentti:

  1. Hei, kiitos ohjeista! Selailin reseptejä ja tapoja tehdä ja pelastaa, ennenkö ite aloin tekemään. Ja halusin jakaa sulle tavan tehdä tämä niin, ettei kastike juoksetu. Elikäs muuten samalla tavalla, mutta ko keltuaiset+etikkamausteet on paksuuntuneet voit ottaa kattilan vesihauteesta pois ja lisätä voin ruokalusikallinen kerrallaan vispaten. Ainaki mulla onnistu tosi hyvin :) Moikka! -Maaka-

    VastaaPoista