Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste villa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

KUKKARUUKKUSUKKAHAASTE
 
 
 
Sain päähäni tehdä lämälangoista "kukkaruukkusukkia" :D
 
Kun olen ollut jonkun luona käymässä olen salaa pukenut hänen kukkaruukkuja ja jäänyt odottamaan milloin hän sen huomaa ja osaa yhdistää minuun... Monet hihitykset olen itselleni saanut aikaiseksi kun olen hiiviskellyt sopivia kukkaruukkuja etsimässä :DD
 
Pientä piristystä elämään!
 
Tosiaankin jämälangoista tehty, mallit päästä, kokeillen välillä milloin täytyy lisäyksiä tehdä jotta sopii ruukku siihen.
 






Iloista sunnuntaita kaikille!!

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Tohvelit isille isänpäiväksi <3





Lanka: Drops Eskimo Tweed, 2 kerää
Puikot: 5



Luo kahdelle sukkapuikolle 32 silmukkaa ja jaa ne neljälle puikolle, 8 s / puikko.




Neulo yksi kierros oikein, käännä työ ja neulo yksi kierros oikein. (Ensimmäinen oikein neulottu kierros on työn kääntämisen jälkeen nurja kierros, tällä tavalla sinun ei tarvitse neuloa koko kierrosta nurjaa. Jos mieluummin kuitenkin teet niin, sillä ei ole merkitystä tuloksen kannalta :) )





Aloita kantapäätä;
Siirrä 1. ja 4. puikon silmukat yhdelle puikolle,
näistä 16 s siirrä puikon alusta 4 s 3. puikolle lomailemaan ja puikon lopusta 4 s 2. puikolle lomailemaan.





Neulo 16 krs





Poimi 8 s kantapään kummankin reunasta.
Siirrä kantapääsilmukat (4 ja 4 s) puikoille missä on äsken poimitut silmukat.
Siirrä 2. puikon alusta lomailevat 4 s takaisin, kuten myöskin 3. puikolta 4 s.







Kavenna 1. puikon lopussa 2 yhteen ja 4. puikon alussa 2 takareunoista yhteen, jokaisella kierroksella kunnes jokaisella puikolla on taas 8 silmukkaa.





Kun tohveli yltää pikkuvarpaan yli, kavenna joka puikon lopussa 2 yhteen kunnes joka puikolla on 3 s. Katkaise lanka, vedä silmukoiden läpi ja päättele lanka hyvin.


Tee toinen samalla tavalla.




Helppo ja nopea malli, eikun tohveleita tehtailemaan!

perjantai 6. marraskuuta 2015

TSUT TSUT
 
 
Lakas maailman aivot ja herra Ojarotta saivat molemmat junasukat lämmittämään jalkojaan <3
 
 
Sovelsin Kupla-blogista löytyvää ohjetta. Lankana 7 veljestä, Nallea ja pari pientä nyssäkkää jotain tuntematonta villalankaa. Puikkoina 4 sukkapuikot.
 
 


sunnuntai 1. marraskuuta 2015

PALMIKKOLAPASET
 
 
 
 

Lanka: 7-veljestä
Puikot: 4
Ohje: Lahoa rautaa- blogista



Näistä tuli ihanat! Niin ihanat että nämä yksilöt on tällä hetkellä auttamattomasti hukassa, piilossa, jemmassa, poissa.. niisk. Just kun kelin puolesta tarttis. Jos olen hyvä jossain niin villasukkien, -lapasten ja -pipojen hukkaamisessa. Onneks voi aina neuloa uudet kun edelliset on hävinnyt :)

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Patenttineuleinen kaulahuivi




Lanka: Alpaca Silk Brushed
Puikot: 7 pyörö
 
 
Aaaaaaaaivan ihanan pehmeä ja lämmin kaulaliina, EIKÄ KUTISE!! Tämä lanka on ihmelanka, ei paina mittään :D