Sivut

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

ITSETEHTY KEBAB

Olen kerran aikaisemmin tehnyt ja onnistui mainiosti. Nyt dokumentoin tekemisenkin joten jaan ohjeen teidän kanssanne.

1,2 kg jauhelihaa
1 iso sipuli hienonnettuna
4 valkosipulinkynttä
suolaa
3 tl mustapippuria
2 rkl paprikajauhetta
1 rkl kuivattua oreganoa
1 rkl juustokuminaa
2 tl chilijauhetta

Sekoita ainekset yleiskoneessa, lihakoukkua käyttäen (tai käsin, mutta silloin saat varautua vaivaamaan toooodella kauan, massan pitää olla sileä ja sitkeä jottei siitä tule lihamureketta. Yleiskoneessa siihen menee noin 30 min!!

Painele ilmat pois ja tee massasta tiiviin pötkylän. Itse muotoilin ensin käsin leivinpaperilla minkä jälkeen pyöritin pötkylän leivinpaperiin ja puristin ilmat pois. Sen jälkeen siirsin foliolle ja pyöräytin kolme neljä kerrosta pötkylän ympärille.

Uuni lämpenemään 100 asteeseen ja foliopötkylä ritilälle minkä alla uunipelti missä vettä.
Laita paistomittarin keskelle ja paista kunnes mittari näyttää 76-80 astetta. Uunista riippuen tähän menee noin 6 tuntia.

Anna pötkylän levätä hetken ja vaihda sen jälkeen puhdas folio ympärille. Laita pakkaseen jotta liha jähmettyy.

Ennen tarjoilua leikkaa juustohöylällä tai terävällä veitsellä (itse käytin terävää leipäveistä ja sillä sujui mainiosti!) lastuja ja paista pannulla.

Tarjoile salaatin kera pitaleivässä, riisin tai ranskalaisten kanssa.

Kastiketta en jaksanut tällä kertaa itse tehdä sillä rakastan Pietarsaarelaisen KorvGöranin valmiskebabkastiketta <3











Tätä kannattaa tehdä ison satsin ja pakastaa valmiita lastuja niin saa helposti tehtyä kotitekoisen kebabin kun siltä tuntuu. Varsinkin se on täälläpäin hyvin suosittua kun ei noin vain tilata kotiinkuljetuksella.

lauantai 9. huhtikuuta 2016

VENÄLÄINEN LIHAPATA

Alkuperäinen ohje löytyy täältä , itse korvasin paistilihan naudan jauhelihalla koska budjetti ei antanut myötä ostella kokolihaa. Aurajuustonvihaajana korvasin aurajuuston fetajuustolla. Lisäsin myös paprikaa.
Oli hyvää.
Teen toistekin :)






perjantai 8. huhtikuuta 2016

PEPPI PITKÄTOSSUN VOIMAVUOKA

Törmäsin ohjeeseen täältä ja olihan se kokeiltava. Sopivasti oli siskon lapset käymässä ja innostuivat tietty ruoan nimestä :)



Hyvää oli ja hupeni äkkiä!